Ensimmäinen koulupäivä
Niitä rappusia koululle on muutes 155, jos en mennyt laskuissa sekaisin aamulla. Menin koululle n. 9 aikoihin ja siellä oltiin jo täydessä työn touhussa. Tapasin Mònican koulun aulassa ja juteltiin kuulumiset lävitse. Sitten hän johdatti minut suoraan korupuolelle töihin. Osa opettajista puhuu hyvää englantia ja korupuolen opettaja Marta Corrales ei lukeudu niihin. Eli espanjalla mennään ja onneksi luokalla on englantia puhuvia nuoria, niin sain heti oman tulkin itselleni.
Siinä sitten nopea esittely kierros ja näytin puhelimestani töitä mitä olen silloin ekana vuonna tehnyt korupuolella. Yritin sanoa, että mitään en muista ja voidaan lähteä ihan nollasta, mutta eivät he uskoneet. Jotain sahaus/juotos harjoituksia kaiketi olen tekemässä, kun sain käsiini kuparilevyn palaisen. Sehän on onneksi vieraampi materiaali minulle, niin heti olen oppimassa uutta. Huomenna täytyykin ottaa omat työkalut mukaan, kun koululla on jotain, mutta ei kaikkea.
Ruokatauoko on siinä 10.45-11.10 ja nuo kuvien välipala automaatit toimittaa kouluruokalan virkaa. Eli kolikoita mukaan tai omat eväät. Aika lähellä koulua olisi ollut jonkin moinen kahvila, mutta näillä helteillä ei tee mieli lähteä juoksemaan alamäkeen ja takaisin ylämäkeen koululle.
Loppu päivän olin tsylisti/vaatteiden mallinnus luokkalaisten kanssa tai kahden eri luokkakurssin. Siellä opettajana on Verania Sànchez ja pääsin suunnittelemaan vaatteen mitä haluaisin ommella ja seuraavaksi päästiinkin ottamaan pareittain mittoja toisistamme. Näilläkin tunneilla minulla on omat "tulkit" luokkakaverit ja jotain sanoja kirjoittelin espanjaksi opettajaa varten piirrustuksiini, niin on helpompaa kummallekkin.
Päivä loppui hieman ennen kolmea, eli tulihan ensimmäiselle päivälle ihan kivasti pituutta. Huomenna koulu alkaa 8 ja tiedän, että menen korupuolen luokkaan ja muuta en sitten tiedäkkään. Josko huomenna saisin lukujärjestyksen
Kommentit
Lähetä kommentti