Päivät 5-7
Tiistai sain koulussa oman lukujärjestyksen ja päivä menikin koruluokassa suunnitellen ja sahaten. Sain myös yllätys tehtävän opettaja Marta Corrares:silta, jokainen sai vuorollaan valita laatikosta silmät kiinni yhden metallikappaleen. Ne olivat jotain vanhoja ns. hukkapaloja, eli jäänyt jostakin töistä. Minulle jäi viimeinen ja se oli messinkiä. Meidän pitää suunnitella siihen kappaleeseen koru. Tekniikka on tietysti vapaa ja sitä voi kuvioida ja päällystää esim. emalilla tai muovilla. Itselleni tuli heti mieleen hyödyntää kappaleen jo valmiiksi olevia muotoja, joista lähden kehittämään jotakin. Ei tarvitse sahailla niin paljoa.
Keskiviikko päivän sitä palikkaa sitten pyörittelin ja yritin hakea inspiraatiota ympäristöstäni. En tiedä kuinka hyvin siinä nyt onnistuin, mutta sainpahan jotain piirreltyä paperille. Niin ja se minun ensimmäinenkin työ on vielä vaiheessa, kun jännitän alkaa juottamaan kuparia yhteen. En ole kyllä aivan varma materiaalin koostumuksesta, koska se ei ole ainakaan samaa kuparia, mitä meillä suomessa käytetään. Tämä on yhtä tummaa ja kovaa, kun 5snt kolikko. Sitä en meinaan ole vielä tehnytkään, että tuota materiaalia olisin juottanut.
Meillä on myös menossa esihistoria projekti, jossa etsittiin netistä kuvia prehistory avainsanalla. Valittiin niistä n.5-8 kuvaa jotka opettaja David sitten tulostaa/tulosti meille. Niistä kuvista etsitään suurin piirtein suurennuslasilla jokin tietty kohta, joka puhuttelee sinua. Siitä aletaan hahmottelemaan korua, miettimään sen materiaaleja, tekstuuria, värejä, käyttötarkoitusta. Tehdään siitä kollaasi ja lopuksi itse koru.
Sain myös kutsun ensiviikon torstaille vain opettajille järjestettävään työpajaan, jolla pyritään taideterapian kautta avaamaan alitajuntaan jääneitä lukkoja. Sen pitää ISRAAID Germany joka on Berliinissä toimiva kansalaisjärjestö. Sain siitä kertovan monisteen itselleni, mutta sehän olikin espanjaksi, joten illat menevätkin rattoisasti sitä kääntäen.
Suomessa minulle sanottii, että täällä on aika lupsakka meno. Mitenhän sen nyt ottaa... 3 korua pitää suunnitella ja vaatteet jo suunnittelinkin ja niihin valitsin kierrätysmateriaalit ja koulua on ollut vasta 3pvä. Onneksi kaikki työvaiheet on tuttuja ja vaatteet nyt ompelen vaikka silmät kiinni muutamassa tunnissa.
Tässä on tämä esite siitä opettajien työpajasta |
Kommentit
Lähetä kommentti